TIETOA MINUSTA
Minä olen Kiira ja minulle kävi niin, että huomasin haluavani olla maailman paras taitoluistelija.
Sellainen tapahtuu ilman, että sille osaisi sanoa päivämäärää tai edes vuotta. Se tapahtui jossain luistelukoulun kevätnäytöksen ja Lyonin EM-kisojen välillä. Kevätnäytöksessä olin perhonen. Lyonissa olin kuudes.
Silloin perhosaikoihin luisteleminen oli vielä Ellin kanssa leikkimistä ja Petran matkimista. Elli oli paras kaveri. Petra oli minun, ylivilkkaan säheltäjän lahjakas isosisko, joka loukkaantui niihin aikoihin kun minä pääsin liiton leireille ja aloin yltyvällä sisulla toistaa kolmoishyppyjä halleissa joihin ei paista päivä eivätkä salamavalot.
Siskoni on yhä paras tuki ja esimerkki. Kaatumalla miljoona kertaa voin joko loukkaantua peruuttamattomasti tai tulla uudelleen perhoseksi. Olla kuin videonauhuristani lentoon lähtevä Michelle Kwan. Ansaita maailman parhaan luistelijan keveys.
Minulle omistautuminen on omaisuus. Kun oppii ajattelemaan vain paraikaa kuluvaa silmänräpäystä ja olemaan siinä sataprosenttisesti, sen tahtoo mennä tekemään joka päivä vaikka toiselle puolelle maailmaa. Ja kun onnistuu ensi kertaa uudessa asiassa tai vaikeassa tilanteessa, saa palkinnokseen enemmän adrenaliinia kuin pienestä apteekista.
Minä tiedän mitä tahdon ja olen päättänyt saada sen. Sen jälkeen luultavasti tiedän ja päätän jotakin muuta, mutta nyt minä luistelen kuin jää sulaisi alta ja uskon, että matka haluamaani on kaunis.
Kiitos kun seuraat sitä. Lupaan lähettää kuvia ja kuulumisia matkaltani, niin viereiseen blogiin ja galleriaan kuin Facebook-ryhmääni.
Kiira

Ura
//
2005-2006
EUROPEAN CHAMPIONSHIPS, LYON / 6.
Olin lyhytohjelmassa vasta 11, mutta upealla vapaaohjelmalla nousin kisan parhaaksi suomalaiseksi ja sain kisalipun Torinon olympialaisiin! Muistan hyvin kuinka riemuissani olin kisan jälkeen!
OLYMPIC GAMES, TORINO / 16.
Vähän ennen olympialaisia sairastuin pahaan flunssaan ja pelkäsin miten kisojen käy. Onneksi tervehdyin juuri ennen kisaa.
WORLD CHAMPIONSHIPS, CALGARY / 10.
//
2006-2007
EUROPEAN CHAMPIONSHIPS, WARSAW / 3.
Eka arvokisamitali, joka tuli täytenä yllätyksenä!
//
2007-2008
FINNISH CHAMPIONSHIPS / 2.
Tulin SM-kisoihin suoraan Linnan juhlista, jotka olivat mahtava kokemus, mutten voinut ehkä nauttia niistä niin täysillä kun kisaharkat alkoivat jo seuraavana päivänä...
EUROPEAN CHAMPIONSHIPS, ZAGREB / 5.
WORLD CHAMPIONSHIPS, GÖTEBORG / 9.
Kaaduin dramaattisesti laitaa päin heti vapaaohjelman alussa. Pahimman shokin laannuttua pystyin kuitenkin jatkamaan ja taistellen selvitin ohjelman läpi kunnialla, kotiyleisön mahtavasti tukiessa!
//
2008-2009
FINNISH CHAMPIONSHIPS / 1.
Koko alkukausi oli mennyt sairastelusta ja hermolihasjärjestelmän ylirasituksesta toipuessa. Vaikka pystyin vasta pari viikkoa ennen SM-kisoja harjoittelemaan kunnolla, halusin riskillä mennä kisaan ja lunastaa paikan kotimaan EM-kisoihin. SM-kisat menivät kuin huumassa - "Olen täällä taas”! Voitin itseni ja kaikkien yllätykseksi kultaa!
EUROPEAN CHAMPIONSHIPS, HELSINKI / 5.
Kaaduin dramaattisesti laitaa päin heti vapaaohjelman alussa. Pahimman shokin laannuttua pystyin kuitenkin jatkamaan ja taistellen selvitin ohjelman läpi kunnialla, kotiyleisön mahtavasti tukiessa!
//
2009-2010
FINLANDIA TROPHY, HELSINKI / 3.
Hiuskoristeeni lähti kesken vapaaohjelman irti ja jouduin varomaan koko loppuohjelman etten luistele sen päältä... ;)
GP CUP OF CHINA, BEIJING / 2.
Eka GP-mitalini!
EUROPEAN CHAMPIONSHIP, TALLINN / 4.
Minulla oli kova flunssa kisojen aikaan, mutta luistelin hyvin ja jäin pronssimitalista harmittavat 0,86 pistettä, arrgh! ;)
OLYMPIC GAMES, VANCOUVER / 11.
Sain kauhean tällin takapuoleeni kaatuessani pahasti lyhytohjelmassa, pakaralihas hieman kramppisena luistelin kuitenkin elämäni vapaaohjelman!
WORLD CHAMPIONSHIPS, TORINO / 20.
Urani heikoin arvokisasuoritus. Olin varmaan jo henkisesti vähän väsynyt pitkästä ja raskaasta olympiakaudesta.
//
2010-2011
Nebelhorn Trophy, 1.
Finlandia Trophy, 2.
Finnish Championships, 1.
GP Paris, 1.
NHK Trophy, Nagoya, 4.
European Championships Bern, 3.
World Championships Moscow, 9.


